Kuolemansa
jälkeenkin Runeberg joutui ennennäkemättömän
ihailun kohteeksi. Sen eri ilmenemismuotoja
voi luonnehtia suorastaan Runeberg-kultiksi.
Suomessa yksikään kirjailija
ennen Runebergia tai hänen jälkeensä
ei ole ollut yhtä läpikotaisen
ja elinvoimaisen palvonnan kohteena. Runebergin
koti avattiin museona jo vuonna 1882 ja
se oli siten ensimmäisiä taiteilijamuseoita
koko Pohjolassa. Vielä 1950-luvulla
Runebergin päivä, 5. helmikuuta,
oli koulujen vapaapäivä.
Vänrikki Stoolin tarinoita on painettu
yli miljoona kappaletta, ja uusia laitoksia
ilmestyy edelleen. Kirja koki renessanssin
toisen maailmansodan aikana, jolloin se
seurasi monia sotilaita rintamalle.
Runeberg-kultti
on vuosien varrella joutunut myös ankaran
kritiikin kohteeksi. Väinö Linnan
vuonna 1955 ilmestynyt Tuntematon sotilas
käynnisti keskustelun Vänrikki
Stoolin tarinoissa esiintyvästä
sodan romantisoinnista ja ihannoinnista.
1970-luvulla taas kirjailija Henrik Tikkanen
kutsui Runebergia kotityranniksi, huoripukiksi,
juopoksi, vaimonrääkkääjäksi
ja sotakiihkoilijaksi.
Yliopiston
muistojuhla
Toukokuun
6. päivänä 1878 Helsingin
yliopisto järjesti juhlan Runebergin
muistoksi. Zacharias Topelius piti kuuluisan
muistopuheen, ja sen lisäksi juhlissa
esitettiin muistoruno sekä Martin Wegeliuksen
säveltämä kantaatti. Keskellä
juhlasalia seisoi Walter Runebergin isästään
tekemä isokokoinen, kukkaseppelein
ympäröity rintakuva. Taiteilijaseura
vastasi salin muusta koristelusta; salin
taustalla oli kahdeksan suurta liitupiirrosta,
joiden aiheet oli haettu Runebergin teoksista.
Svenska
litteratursällskapet i Finland (SLS)
Svenska
litteratursällskapet i Finland,
 |
Yliopiston
muistojuhlan koristelua 1878. Keskellä
oleva rintakuva tuhoutui toisen maailmansodan
ilmapommituksissa 1944. C. E. Orlingin
öljymaalaus.
SLS:n arkisto. |
suomenruotsalaisen
kirjallisuuden seura, perustettiin vuonna
1885 Runebergin muistoa kunnioittamaan.
Seuran ensimmäisiä
toimia oli Runebergia koskevan tiedon keruu
sekä ns. Runeberg-kirjaston perustaminen.
Edelleen toimiva kirjasto sisältää
kaikki Runebergin teosten laitokset, teosten
käännöksiä, Runeberg-tutkimusta,
musiikkikirjallisen kokoelman, leikekokoelman
sekä laajan kuva- ja taidekokoelman.
Myös valtion omistamaa Runebergin kirjallista
jäämistöä säilytetään
SLS:n arkistossa. Seuralla on lisäksi
oma Runebergin kirjeiden ja käsikirjoitusten
kokoelma.
SLS
julkaisee Runebergin teosten kommentoituja
laitoksia sekä jatkuvasti erilaisia
Runeberg-tutkimuksia. Vuosijuhlaansa seura
luonnollisesti viettää Runebergin
syntymäpäivänä, 5. helmikuuta.

Runeberg-kirjasto
sisältää myös esineitä
vuonna 1904 vietetyistä Runebergin
100-vuotisjuhlista. Lisäksi kirjastossa
on erilaisia tavalla tai toisella Runebergiin
liittyviä esineitä. Esimerkkinä
mainittakoon pieni louhoskivi, jonka Albert
Edelfeltin äiti Alexandra poimi maasta
Runebergin haudan räjäytystöiden
yhteydessä Porvoon Näsinmäen
hautausmaalla.
Runeberg-juhlat
nykyään
Näyttäviä
Runeberg-juhlia järjestetään
edelleen varsinkin niillä paikkakunnilla,
joissa Runeberg on aikanaan asunut. Porvoossa
juhlilla on edelleen varsin virallinen leima,
mutta muualla juhlat ovat kansanomaisempia.
Pietarsaaressa vietetään kokonaista
Runeberg-viikkoa erilaisine kulttuuriohjelmineen.
Myös Turussa toimiva Runeberg-seura
järjestää vuosittaiset Runeberg-juhlat.
Porvoossa Runebergin päivänä
vuosittain jaettava Runeberg-palkinto myönnetään
kotimaiselle
kaunokirjailijalle.
Agneta
Rahikainen
(suom. Markus Sandberg)
Kirjallisuutta:
Hirn,
Yrjö, Runebergskulten, skrifter utgivna
av Svenska litteratursällskapet i Finland
nr 248, Helsingfors 1935.
JALUSTALLE NOSTETTU
RUNOILIJA
Ajatus
J. L. Runebergin kunniaksi pystytettävästä
patsaasta oli nostettu esiin jo runoilijan
elinaikana, vuonna 1872, mutta ehdotus oli
saanut ristiriitaisen vastaanoton. Kansallisrunoilijan
kuolema toukokuussa 1877 nosti ajankohtaiseksi
tämän kunnianosoituksen samoin
kuin suunnitelman muistokivestä hänen
haudalleen. Runoilijapatsas päätettiin
pystyttää virallisena kansallismuistomerkkinä
pääkaupunkiin. Tehtävään
nimitettiin säätyjen toimesta
patsasvaltuuskunta, jonka sihteerinä
toimi Zacharias Topelius. Hautamuistomerkin
aikaansaamisesta sen sijaan huolehti vaikutusvaltaisista
porvoolaisista koottu toimikunta, joka sai
työnsä päätökseen
vuonna 1888.
Poika
suunnittelijaksi
Kilpailua
ei katsottu tarpeelliseksi vaan pidettiin
sopivana, että runoilijan poika Walter
Runeberg (1838-1920) arvostettuna kuvanveistäjänä
toteuttaisi isänsä patsaan. Kilpailuttaminen
vakiintui tavaksi vasta myöhemmin.
Suomessahan oli entuudestaan vain yksi julkinen
muistomerkki, nimittäin Henrik Gabriel
Porthanin patsas (1864) Turussa. 1870-luvun
lopulla oli kuitenkin jo vireillä muitakin
hankkeita, kuten suunnitelmat Mikael Agricolan
ja F. M. Franzénin muistomerkeistä.
Walter Runeberg,
joka työskenteli Pariisissa, lähetti
kesällä 1882 luonnoksensa Suomeen.
Kipsimalli esiteltiin Suomen Taideyhdistyksen
näyttelyssä. Oli soveliasta, ettei
luonnos esittänyt muistettavaa nuorukaisena
eikä vanhuksena, vaan vakaassa keski-iässä
vaikuttavimman elämäntyönsä
tehneenä. Niinpä Runeberg on kuvattu
patsaassaan olemukseltaan 55 vuoden ikäisenä
Vänrikki Stoolin tarinoiden
toisen osan ilmestymisajankohdan, vuoden
1860, tienoilla.
Runeberg
yleisönsä joukossa
Runoilijat
ja kirjailijat esitettiin 1800-luvun muistomerkeissä
tavan mukaan joko mietteliäinä,
inspiroituneina tai yleisönsä
parissa. Lyyrikot kuvattiin usein sisäänkääntyneinä
tai melankolisina, kun taas epiikan kirjoittajissa
korostui ulospäin suuntautuneisuus.
Vänrikkien runoilija, joka seisoo oikea
jalka eteen työnnettynä ja on
ikään kuin aloittamassa puhettaan,
kuuluu siis jälkimäisiin. Runeberg
on puettu kymnaasin lehtorin ja tuomiokapitulin
jäsenen virka-asuun, papintakkiin.
Tavan, jolla hän puristaa takkinsa
etumusta, on kerrottu olleen mallille ominainen.
Jalustahahmo,
karhuntaljaan puettu Suomi-neito, valmistui
vuonna 1883. Runoilijan muusa pitää
oikeassa kädessään laakeriseppelettä.
Vasemmalla kädellään hän
pitelee kuparitaulua, johon on kaiverrettu
kolme Maamme-laulun säkeistöä.
Aikansa monien eurooppalaisten kirjailijapatsaiden
tavoin asetelmaan kuuluu myös kirjoja
viittauksena Runebergin muuhun kirjalliseen
tuotantoon.
Nimetön
veistos
Walter
Runeberg suurensi valtuuskunnan hyväksymän
luonnoksen lopulliseen kokoon ja valatti
sen pronssiin Pariisissa. Ajan tavan mukaan
varat muistomerkkiin oli kerätty ympäri
maata toimeenpannulla yleisellä keräyksellä.
Sen avulla kansalaiset velvoitettiin sitoutumaan
hankkeeseen. Hankkeen luonne käy ilmi
jalustasta, johon on merkitty Suomen
kansa Maamme laulajalle, ruotsiksi
vielä lyhyemmin Af Finlands folk.
Suurmiehen nimeä ei jalustassa ole,
sillä hänet jokaisen odotettiin
ilman muuta tunnistavan.
Patsas
paljastettiin parikymmentuhantisen yleisön
läsnäollessa Esplanadin puistossa
runoilijan kuoleman kahdeksantena vuosipäivänä
6.5.1885. Toukokuun lopulla myös Porvoossa
paljastettiin luonnollisen kokoinen patsas,
mutta ilman Suomi-hahmoa. Muistopatsaat
ovat aivan olennaisella tavalla ylläpitäneet
kansallisrunoilijan ympärille rakentunutta
kulttia, ja niiden äärelle on
kokoonnuttu viettämään varsinkin
runoilijan syntymäpäivää
5. helmikuuta.
Liisa
Lindgren