"Päivälepo ruohikolla" C. A. Hårdhin piirros J. L. Runebergista, SLS.

Kuolemansa jälkeenkin Runeberg joutui ennennäkemättömän ihailun kohteeksi. Sen eri ilmenemismuotoja voi luonnehtia suorastaan Runeberg-kultiksi. Suomessa yksikään kirjailija ennen Runebergia tai hänen jälkeensä ei ole ollut yhtä läpikotaisen ja elinvoimaisen palvonnan kohteena. Runebergin koti avattiin museona jo vuonna 1882 ja se oli siten ensimmäisiä taiteilijamuseoita koko Pohjolassa. Vielä 1950-luvulla Runebergin päivä, 5. helmikuuta, oli koulujen vapaapäivä.

Vänrikki Stoolin tarinoita on painettu yli miljoona kappaletta, ja uusia laitoksia ilmestyy edelleen. Kirja koki renessanssin toisen maailmansodan aikana, jolloin se seurasi monia sotilaita rintamalle. "Runebergin apoteoosi", E. Åbergin etsaus 1903, SLS.Runeberg-kultti on vuosien varrella joutunut myös ankaran kritiikin kohteeksi. Väinö Linnan vuonna 1955 ilmestynyt Tuntematon sotilas käynnisti keskustelun Vänrikki Stoolin tarinoissa esiintyvästä sodan romantisoinnista ja ihannoinnista. 1970-luvulla taas kirjailija Henrik Tikkanen kutsui Runebergia kotityranniksi, huoripukiksi, juopoksi, vaimonrääkkääjäksi ja sotakiihkoilijaksi.

Yliopiston muistojuhla
Toukokuun 6. päivänä 1878 Helsingin yliopisto järjesti juhlan Runebergin muistoksi. Zacharias Topelius piti kuuluisan muistopuheen, ja sen lisäksi juhlissa esitettiin muistoruno sekä Martin Wegeliuksen säveltämä kantaatti. Keskellä juhlasalia seisoi Walter Runebergin isästään tekemä isokokoinen, kukkaseppelein ympäröity rintakuva. Taiteilijaseura vastasi salin muusta koristelusta; salin taustalla oli kahdeksan suurta liitupiirrosta, joiden aiheet oli haettu Runebergin teoksista.

Svenska litteratursällskapet i Finland (SLS)

Svenska litteratursällskapet i Finland,
Yliopiston muistojuhlan koristelua 1878. Keskellä oleva rintakuva tuhoutui toisen maailmansodan ilmapommituksissa 1944. C. E. Orlingin öljymaalaus.
SLS:n arkisto.

suomenruotsalaisen kirjallisuuden seura, perustettiin vuonna 1885 Runebergin muistoa kunnioittamaan. Seuran ensimmäisiä toimia oli Runebergia koskevan tiedon keruu sekä ns. Runeberg-kirjaston perustaminen. Edelleen toimiva kirjasto sisältää kaikki Runebergin teosten laitokset, teosten käännöksiä, Runeberg-tutkimusta, musiikkikirjallisen kokoelman, leikekokoelman sekä laajan kuva- ja taidekokoelman. Myös valtion omistamaa Runebergin kirjallista jäämistöä säilytetään SLS:n arkistossa. Seuralla on lisäksi oma Runebergin kirjeiden ja käsikirjoitusten kokoelma. SLS julkaisee Runebergin teosten kommentoituja laitoksia sekä jatkuvasti erilaisia Runeberg-tutkimuksia. Vuosijuhlaansa seura luonnollisesti viettää Runebergin syntymäpäivänä, 5. helmikuuta.

Runeberg
-kirjasto sisältää myös esineitä vuonna 1904 vietetyistä Runebergin 100-vuotisjuhlista. Lisäksi kirjastossa on erilaisia tavalla tai toisella Runebergiin liittyviä esineitä. Esimerkkinä mainittakoon pieni louhoskivi, jonka Albert Edelfeltin äiti Alexandra poimi maasta Runebergin haudan räjäytystöiden yhteydessä Porvoon Näsinmäen hautausmaalla.

Runeberg-juhlat nykyään
Näyttäviä Runeberg-juhlia järjestetään edelleen varsinkin niillä paikkakunnilla, joissa Runeberg on aikanaan asunut. Porvoossa juhlilla on edelleen varsin virallinen leima, mutta muualla juhlat ovat kansanomaisempia. Pietarsaaressa vietetään kokonaista Runeberg-viikkoa erilaisine kulttuuriohjelmineen. Myös Turussa toimiva Runeberg-seura järjestää vuosittaiset Runeberg-juhlat. Porvoossa Runebergin päivänä vuosittain jaettava Runeberg-palkinto myönnetään kotimaiselle kaunokirjailijalle.

Agneta Rahikainen

(suom. Markus Sandberg)

Kirjallisuutta: Hirn, Yrjö, Runebergskulten, skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland nr 248, Helsingfors 1935.

JALUSTALLE NOSTETTU RUNOILIJA

Runebergin patsas Helsingissä, Porvoon museoAjatus J. L. Runebergin kunniaksi pystytettävästä patsaasta oli nostettu esiin jo runoilijan elinaikana, vuonna 1872, mutta ehdotus oli saanut ristiriitaisen vastaanoton. Kansallisrunoilijan kuolema toukokuussa 1877 nosti ajankohtaiseksi tämän kunnianosoituksen samoin kuin suunnitelman muistokivestä hänen haudalleen. Runoilijapatsas päätettiin pystyttää virallisena kansallismuistomerkkinä pääkaupunkiin. Tehtävään nimitettiin säätyjen toimesta patsasvaltuuskunta, jonka sihteerinä toimi Zacharias Topelius. Hautamuistomerkin aikaansaamisesta sen sijaan huolehti vaikutusvaltaisista porvoolaisista koottu toimikunta, joka sai työnsä päätökseen vuonna 1888.

Poika suunnittelijaksi
W. Meyerin puupiirros, SVEA 1882, SLS.Kilpailua ei katsottu tarpeelliseksi vaan pidettiin sopivana, että runoilijan poika Walter Runeberg (1838-1920) arvostettuna kuvanveistäjänä toteuttaisi isänsä patsaan. Kilpailuttaminen vakiintui tavaksi vasta myöhemmin. Suomessahan oli entuudestaan vain yksi julkinen muistomerkki, nimittäin Henrik Gabriel Porthanin patsas (1864) Turussa. 1870-luvun lopulla oli kuitenkin jo vireillä muitakin hankkeita, kuten suunnitelmat Mikael Agricolan ja F. M. Franzénin muistomerkeistä.

Walter Runeberg, joka työskenteli Pariisissa, lähetti kesällä 1882 luonnoksensa Suomeen. Kipsimalli esiteltiin Suomen Taideyhdistyksen näyttelyssä. Oli soveliasta, ettei luonnos esittänyt muistettavaa nuorukaisena eikä vanhuksena, vaan vakaassa keski-iässä vaikuttavimman elämäntyönsä tehneenä. Niinpä Runeberg on kuvattu patsaassaan olemukseltaan 55 vuoden ikäisenä Vänrikki Stoolin tarinoiden toisen osan ilmestymisajankohdan, vuoden 1860, tienoilla.

Runeberg yleisönsä joukossa
Runoilijat ja kirjailijat esitettiin 1800-luvun muistomerkeissä tavan mukaan joko mietteliäinä, inspiroituneina tai yleisönsä parissa. Lyyrikot kuvattiin usein sisäänkääntyneinä tai melankolisina, kun taas epiikan kirjoittajissa korostui ulospäin suuntautuneisuus. Vänrikkien runoilija, joka seisoo oikea jalka eteen työnnettynä ja on ikään kuin aloittamassa puhettaan, kuuluu siis jälkimäisiin. Runeberg on puettu kymnaasin lehtorin ja tuomiokapitulin jäsenen virka-asuun, papintakkiin. Tavan, jolla hän puristaa takkinsa etumusta, on kerrottu olleen mallille ominainen.

J. L. Runebergin muistopatsaan paljastustilaisuus Helsingissä 6. toukokuuta 1885, Fritz Hjertzell, SLS.Jalustahahmo, karhuntaljaan puettu Suomi-neito, valmistui vuonna 1883. Runoilijan muusa pitää oikeassa kädessään laakeriseppelettä. Vasemmalla kädellään hän pitelee kuparitaulua, johon on kaiverrettu kolme Maamme-laulun säkeistöä. Aikansa monien eurooppalaisten kirjailijapatsaiden tavoin asetelmaan kuuluu myös kirjoja viittauksena Runebergin muuhun kirjalliseen tuotantoon.

Nimetön veistos
Walter Runeberg suurensi valtuuskunnan hyväksymän luonnoksen lopulliseen kokoon ja valatti sen pronssiin Pariisissa. Ajan tavan mukaan varat muistomerkkiin oli kerätty ympäri maata toimeenpannulla yleisellä keräyksellä. Sen avulla kansalaiset velvoitettiin sitoutumaan hankkeeseen. Hankkeen luonne käy ilmi jalustasta, johon on merkitty Suomen kansa Maamme laulajalle, ruotsiksi vielä lyhyemmin Af Finlands folk. Suurmiehen nimeä ei jalustassa ole, sillä hänet jokaisen odotettiin ilman muuta tunnistavan.

Patsas paljastettiin parikymmentuhantisen yleisön läsnäollessa Esplanadin puistossa runoilijan kuoleman kahdeksantena vuosipäivänä 6.5.1885. Toukokuun lopulla myös Porvoossa paljastettiin luonnollisen kokoinen patsas, mutta ilman Suomi-hahmoa. Muistopatsaat ovat aivan olennaisella tavalla ylläpitäneet kansallisrunoilijan ympärille rakentunutta kulttia, ja niiden äärelle on kokoonnuttu viettämään varsinkin runoilijan syntymäpäivää 5. helmikuuta.

Liisa Lindgren

 

<Takaisin