Runeberg ja hänen ystävänsä
Fredrika Runeberg kirjoittaa biografisissa muistiinpanoissaan Runebergin olleen varsin ujo, etenkin nuorena. Aikuisena hän kylläkin kutsui mielellään vieraita kotiinsa. Virallisia tilaisuuksia pitkine ylistyspuheineen hän ei kuitenkaan voinut sietää ja välttikin niitä jos vain pystyi. Niinikään Runeberg tunsi olonsa vaivautuneeksi joutuessaan vierailemaan vieraiden tai korkeammassa yhteiskunnallisessa asemassa olevien ihmisten luona. Yleensä hän vastasi myöntävästi tällaisiin kutsuihin, mutta katui sitten päätöstään ja pyysi usein Fredrikaa auttamaan häntä keksimään jonkun verukkeen pois jäämiselleen.

Opiskelijoita Runeberg sitä vastoin tapasi mielellään ja nautti heidän huomionsa keskipisteenä olemisesta. Hän tapasi mielellään myös vanhoja ystäviään. Heidän kanssaan hän seurusteli tasavertaisena, ja näissä tapaamisissa keskustelut saattoivat venyä aamutunneille.

Lauantaiseura
Monet Lauantaiseuran jäsenet olivat Runebergin ystäviä jo Turun opiskeluvuosilta, kuten J. V. Snellman, Fredrik Cygnaeus ja J. J. Nervander. Cygnaeus, Snellman ja Runeberg pitivät yhteyttä koko elämänsä ajan. Ystävyyssuhde Snellmaniin joutui tosin ajoittain koetukselle, koska Snellman oli myös Runebergin ankarin kriitikko.

Kerran Runeberg lausui, että "Snellman on aina iskenyt kirveensä kiveen, mutta hänen ansionsa on se, että hän aina on iskenyt". Myös Nervanderiin Runebergilla oli aluksi läheinen suhde. Se kuitenkin viileni ajan myötä heidän toisistaan poikkeavien näkemysten vuoksi.

Runeberg ja Topelius 19. helmikuuta 1863. Pietarsaaressa, kotimatkalla Ruotsista vuonna 1851, Runebergin sanotaan panneen kätensä 14 vuotta nuoremman Topeliuksen ympärille, vetäneen tämän alas polvelleen ja sanoneen: "kuulepas Zacharias, kyllähän minä sinun runoilijaisukkisi olen, mutta siitä minä sinua kiitän, ettet ruvennut minua apinoimaan". J. C. Lihrin valokuva. SLS:n arkisto.

Zacharias Topelius osallistui Lauantaiseuran kokouksiin vasta 1830-luvun toisella puoliskolla. Topelius ja Runeberg tutustuivat toisiinsa keväällä 1832, kun Topelius 14-vuotiaana asui alivuokralaisena Runebergin perheessä. Runeberg opetti Topeliusta ja valmensi tätä ylioppilastutkintoa varten. Opettaja-oppilas -suhde jatkui koko heidän elämänsä ajan. Muista Runebergin Lauantaiseuran ystävistä mainittakoon M. A. Castrén ja Elias Lönnrot.

Kirjeenvaihto
Runeberg tapasi mielellään vanhoja ystäviään, mutta kirjeenvaihdossa hän oli laiska. Ylipäätään hän ei mielellään kirjoittanut kirjeitä, ja useimmat 300:sta säilyneestä kirjeestä ovat erilaisia liikekirjeitä. Varsinaisia ystävänkirjeitä hän kirjoitti vain kerran vuodessa Ruotsin Akatemian vakituiselle sihteerille, kirjailija Bernhard von Sydowille Tukholmaan sekä sukulaisilleen.

Ystäväpiiri Porvoossa
Porvoossa Runebergin ystäväpiiriin kuului etenkin Porvoon kymnaasin opettajakollegoita. Heistä läheisimpiä olivat Alexander Ferdinand Borenius ja Johan Edvard Öhman. Jälkimmäinen oli varakas ja pystyi sen vuoksi lainaamaan jonkun verran rahaa Runebergille ensimmäisinä Porvoon vuosina. Muita ystäviä kymnaasista olivat Daniel Lindh ja laulunopettaja Adolf Fredrik Sirén. Sirén harrasti metsästystä Runebergin kanssa ja pystyi hänkin auttamaan ystäväänsä raha-asioissa.

Ensimmäinen kuva Runebergin pariskunnasta on dagerrotyyppi vuodelta 1846, jossa he poseeraavat ystäviensä kanssa Porvoossa. Vasemmalta Runebergit, Annette Reuterskiöld, Mathilda ja Adolf Sirén sekä istumassa Emma Borgström, os. Mether, ja hänen tyttärensä Fiken. Kuvan on todennäköisesti ottanut ranskalais-venäläinen litografi ja dagerrotypisti Joseph Desarnod. SLS:n arkisto.

Runebergin ystäviä oli myös J. E. Öhmanin veli Alexander Constantin Öhman. Tämä avasi vuonna 1839 ns. Öhmanin kirjakaupan Porvoossa ja harjoitti myös kustannustoimintaa. Hän oli Borgå Tidning-lehden kustantaja ja kustansi myös Runebergin teokset Julqvällen (Jouluilta), Dikter III (Runoja III) ja Kung Fjalar (Kuningas Fjalar).

Runebergin kolme "elämän oppimestaria" Runeberg kutsui kolmea henkilöä "elämänsä oppimestareiksi". He olivat laulunopettaja Fredrik August Ehrström, Runebergin ystävä jo Vaasan kouluvuosilta sekä tilanomistaja Gustaf Duncker ja tullinhoitaja Johan Adolf Dreilick Porvoosta.

Ehrström tuli tunnetuksi Runebergin runoihin tekemistään sävellyksistä, muun muassa Lähteellä-laulusta. Duncker oli Runebergin matkakumppani tämän ainoalla Ruotsinmatkalla vuonna 1851.

Dreilick taas oli Runebergin metsästystoveri. Dreilick asui emännöitsijänsä kanssa, ja he saivat kuusi lasta ennen kuin menivät naimisiin. Runeberg oli kahden lapsen kummi. Juuri Porvooseen muuttaneena Runeberg totesi Dreilickistä: "Tänne minä tulin korkeasti oppineena maisterina luullen olevani joku, mutta vasta täällä Dreilick, synnintekijä ja publikaani, opetti minulle, mitä on olla ihminen".

Sukulaiset
Runeberg tapasi mielellään myös sukulaisiaan Fredrikan puolelta. Varsinkin lanko Fredrik Tengström, jolla ei ollut omaa perhettä, oli läheinen ystävä. Opiskeluvuosinaan Runebergin pojat asuivat kukin vuorollaan Fredrikin luona Helsingissä.

Kaivostarkastaja, alivuorimestari ja myöhemmin vuorimestari Fredrik Tengström oli Runebergin ystävä jo Turun opiskeluajoilta. Runebergin perheessä hän kulki nimellä Vuorimestari. Hän oli käytännön mies ja auttoi Runebergia talousasioissa monen vuoden ajan.


Runeberg ja naiset
Runebergilla oli myös läheiset suhteet moniin naisiin. Heistä tunnetuimpia ovat Maria Prytz ja Emilie Björkstén. Edellinen oli ollut Runebergin oppilaana tämän toimiessa kotiopettajana Paraisilla vuosina 1827–1828. Myöhemmin Maria Prytz liikkui myös Lauantaiseuran piireissä ja vieraili pari viikkoa Runebergien luona Porvoossa vuonna 1841. Runeberg oli jo pidemmän aikaa ollut ihastunut Mariaan, jota on pidetty Hanna-teoksen nimihenkilön esikuvana.

Runebergin huomaavaisuus sai Maria Prytzin tuntemaan olonsa vaivautuneeksi, varsinkin Fredrikan vuoksi. Porvoon vierailunsa jälkeen hän torjuikin Runebergin huomionosoitukset. Hän sai Runebergiltä monta kirjettä, jotka sukulaiset polttivat Marian kuoltua vuonna 1849.

Keväällä 1846 Runeberg tutustui lähemmin seurapiirikaunotar Emilie Björksténiin. Björkstén seurusteli varsin paljon Runebergin kanssa, ja pian suhde muuttui ihastukseksi. Huhtikuussa 1847 Runeberg lainasi Emilien päiväkirjat ja kopioi ne säilyttääkseen omat kappaleet itsellään. Vappuna he tapasivat piispa Ottelinin kutsuilla. Emilie Björkstén kirjoittaa päiväkirjassaan Runebergin nojanneen ovenpieleen ja kun Emilie piilotteli kirjojaan Runeberg veti hänet lähelleen ja suuteli tätä.

Fredrika Runeberg ystävystyi myöhemmin Emilie Björksténin kanssa ja yritti vaimentaa tämän ja miehensä välistä eroottista tenhoa: kirjeessään Emilielle vuonna 1857 hän kirjoittaa, että "liehittely ja flirtti, lirunlaru ja roska" katoavat kauneuden myötä, päinvastoin kuin "sydämen lempeä ja todellinen lämpö".

Emilie Björksténin ja Runebergin välinen suhde oli kiihkeimmillään vuonna 1848. Heidän ystävyytensä jatkui aina vuoteen 1863, jolloin Runeberg sai aivoverenvuodon. Senkin jälkeen Emilie kävi tapaamassa Runebergia satunnaisesti. Vanhemmiten hän ei kyennyt salaamaan kirjeenvaihtoaan Runebergin kanssa, vaan kertoi siitä jopa Fredrikalle. Eräässä kirjeessään Emilie kertoi Fredrikalle toivovansa, että Runebergin hänelle kirjoittamat kirjeet laitettaisiin hänen päänsä alle kirstuun, kun hän on kuollut. Fredrika vastasi kysymällä, josko Emilie uskoi "nukkuvansa makoisasti sellaisella pieluksella".

Albert Edelfeltin sisar Berta julkaisi vuonna 1922 muokkaamansa ja toimittamansa Emilie Björksténin päiväkirjat. Alkuperäiset päiväkirjat poltettiin Emilien omasta pyynnöstä. Kirja, Ur en gammal dagbok (Vanhasta päiväkirjasta), aiheutti aikanaan skandaalin, ja Emilie Björksténiä nimitettiin "omahyväiseksi hupakoksi". Vasta kun Runebergin Emilielle kirjottamat kirjeet julkaistiin vuonna 1940 kävi selväksi, että kyse ei suinkaan ollut yksipuolisesta ihastuksesta.

Agneta Rahikainen

(Suom. Markus Sandberg)

<Takaisin