"Taiteilijaksi syntyneen kirjailijan" teosten kuvitukset
"Runebergiä ei pidä kuvittaa, sillä hänellä on kaikki nähty ja kaikki sanottu, mikä tarvitsee nähdä ja sanoa, jotta jokainen voisi mielessään loihtia ilmi hänen kuvamaailmansa. Hänen itsensä olisi tarvinnut tuntea vain taiteen käsityö, ja hänestä olisi otaksuttavasti tullut maalari tai kuvanveistäjä, jonka veroista Pohjola ei ole nähnyt." (Albert Edelfelt).

Kuvallisen ilmaisun löytäminen kansallisrunoilija Runebergin rakastetuille, pyhinä pidetyille teksteille on ollut vaikeata, sillä yleinen mielipide on säädellyt taiteilijan vapautta. Runebergin teoksia on aina pidetty kansan yhteisenä omaisuutena, johon tarttuminen nostattaa varmuudella tunteiden kuohun suomalaisessa yleisössä.

"Kaikkien runoista" jokaisella on oma näkemyksensä, koska vain harvat kirjat ovat samalla tavalla luoneet suomalaista identiteettiä kuin Runebergin rakastetuimmat teokset. Tämä kansallisomaisuuden luonne on epäilemättä vaikuttanut siihen, että Runebergin teoksia on kuvitettu suhteellisen vähän, kun otetaan huomioon niiden laaja levinneisyys sekä lukumäärällisesti että maantieteellisesti.

Runebergin teosten kuvituksia ja taideteoksia arvioitaessa yksi ensimmäisistä kriteereistä on aina ollut teoksista välittyvän "suomalaisuuden" määrä ja aitous: mitä enemmän tai voimakkaammin suomalaiskansallisiksi luokiteltavia piirteitä ja stereotypioita, sitä parempi taideteos.

Ulkomaalaisten taiteilijoiden tekemiä Runeberg-kuvituksia onkin Suomessa säännönmukaisesti pidetty voimattomina, pikkusievinä, epäaitoina, taiteellisestikin ala-arvoisina. Ennen muuta niistä ei ole löydetty riittävästi tunnistettavaa suomalaisuutta, minkä vuoksi ne eivät olekaan saavuttaneet Suomessa juuri jalansijaa.

Runeberg suomalaisuuden kuvaajana
Runebergin teosten syntyaikana kuvituksen suurena ongelmana oli myös suomalaisen taiteen silloinen tila. Kotimaisia taiteilijoita tai taidekouluja ei ollut, varsinaista "suomalaista" taidetta ei vielä ollut olemassa. Kansallisromanttinen intomielisyys ja voimakas kokemus suomalaisuudesta edellyttivät nopeasti oman, omaleimaisen taiteen luomista.

Kotimaisen taiteen johtohahmot ja suunnannäyttäjät pitivätkin suomalaisen historiamaalauksen luomista ensiarvoisena. Kansallisia merkkitapahtumia kuvaavat historiamaalaukset osoittaisivat muillekin Suomen kuuluvan tasaveroisena vanhojen sivistysmaiden joukkoon.

Runebergin suomalaisesta historiasta ja etnografiasta ammentavat teokset soveltuivat erinomaisesti historiamaalausten innoittajaksi. Niiden katsottiin näyttivän sen, mikä maassa ja kansassa on parasta. Myös kansallisrunoilijan teosten kuvitusten tuli vastata tätä ideaalia. Ongelmaksi muodostuikin se, ettei kuvataiteessa kukaan ollut vielä saavuttanut niin itsestään selvää johtoasemaa ja kansallissankarin suvereniteettia kuin Runebergilla oli kirjallisuuden kentällä.

Historiallinen vai taiteellinen arvo?
Historiamaalausten aiheet on haettu historiallisista tapahtumista, ja kohtauksen esittämisessä pyritään näyttämään menneisyys "sellaisena kuin se todella oli ollut". Tämä ajan vallitseva ihanne synnytti osaltaan ne vaikeudet, joita Runebergin teosten kuvittaminen aiheutti tuomitsevaa kritiikkiä pelkääville taiteilijoille.

Pyrkimys kuvittaa runojen yksityiskohdat tarkasti ja sananmukaisesti historiallisen kontekstin vaatimusten mukaisesti oli tietenkin mahdotonta - taide ja kirjallisuus ovat ihanteidensa mukaisesti alisteisia estetiikalle eivätkä totuudelle. Runeberg kirjoitti fiktiivistä kaunokirjallisuutta, eikä pyrkinytkään objektiiviseen historiantutkimukseen. Teosten kuvitusten onnistumista arvioitiin kuitenkin pitkälti juuri sen mukaan.

Kuvituksista taidetta
Teosten kuvituksiin liittyi ristiriitoja myös taiteellisen arvon suhteen. Kirjankuvitusta ei ylimalkaan pidetty yhtä jalona taiteenlajina kuin teknisesti ja temaattisesti haasteellisempina nähtyjä yksittäisiä taidemaalauksia. Kehittymätön tekniikka ei myöskään mahdollistanut taiteellisesti korkeatasoista painojälkeä. Kirjallisuuden kuvittamista pidettiinkin toissijaisena täytetyönä.

Painotekniikan kehittyminen vaikutti kuitenkin 1880-luvulta lähtien kirjankuvitusten entistä laadukkaampaan, laajempaan ja edullisempaan tuotantoon. Samalla kuvitusten taiteellinen arvo nousi, ja taiteilijoista tuli kirjasuunnittelijoita, jotka loivat koko teoksen yleisilmeen kuvituskuvin, initiaalein, otsikkokuvin ja vinjetein. Suomessa koko kirjaa ja tekstiä kattavat kaunokirjallisuuden ensimmäiset kuvitukset tehtiin juuri Runebergin tuotantoon.

Suomessa 1800-luvulla ihannoitu historiamaalaus loi luontevan jatkumon historiapainotteisen kaunokirjallisuuden kuvittamiselle, sillä genre historique edustaa nimenomaan historian ja historiankirjoituksen kuvittamista. Kuvitus luo myös mielikuvan kirjallisuudessa esitettävien tapahtumien todellisuudesta ja todenmukaisuudesta.

Runebergin sanoiksi muokkaamat suomalaiset ihmiset ja maisemat jäljentyivät taiteilijoiden kankaille ja piirustuslehtiöille subjektiivisena totuutena, idealisoituina. Siten Runebergin teosten kuvitukset heijastavat hyvinkin laajasti aikansa henkistä ilmapiiriä ja taustaa sekä kuvallisen kulttuurin erityispiirteitä.

Runebergin teosten mukaan nimettyjen tai niistä suoraan inspiroituneiden maalausten ja piirrosten ohella suomalaiset taiteilijat ovat tuottaneet 1800-luvulta lähtien lukemattomia teoksia, joiden lähtökohta on itsestään selvästi, joskin ehkä tiedostamattomasti, puhtaan runebergiaaninen. Juuri Runebergin Maamme-laulussaan, Hirvenhiihtäjissään ja "Saarijärven Paavossaan" sanallisesti luoma suomalaiskansallinen identiteetti toistuvat uusina variaatioina von Wrightistä Munsterhjelmiin ja nykytaiteilijoihin asti. Laajalla perspektiivillä voidaan siis spekuloida Runebergin ja hänen teostensa olevan lähtökohtana kaikelle suomalaisuuden kuvalliselle ilmaisulle 1800-luvun puolivälistä meidän päiviimme.

Bengt Abraham Godenhjelm (1799-1881), Dikter-nimiökuva

Ensimmäinen Runebergin teoksen kuvitus ilmestyi vuonna 1830 runokokoelmaan Dikter (Runoja). Tässä pietarilaisen J. Beggrowin julkaisemassa kustanteessa oli B. A. Godenhjelmin tekemä litografia runoon "Joutsen". Se oli myös koko teoksen ainoa kuva heti nimiösivulla. Muita Runeberg-kuvituksia alkoi ilmestyä hiljalleen, mutta varhaisten kuvitusten taiteilijat ovat valitettavan usein jääneet tuntemattomiksi. Ennen varsinaisia kirjankuvituksia runebergiaaniset tunnelmat ja näkymät tulivat kaikille tutuiksi ajalle tyypillisten tableau-esitysten eli kuvaelmien kautta. Tiettävästi Suomen ensimmäinen Runebergin teksteihin perustuva maalaus oli professorska Johanna Carolina Avellanin tilaama teos "Lähde". Sen maalasi ilmeisesti 1840-luvulla norjalaissyntyinen taiteilija Th. J. Legler. Bengt Abraham Godenhjelm (1799-1881), Dikter-nimiökuva 1830, litografia

Helene Schjerfbeck (1862-1946), Haavoittunut soturi hangella

Helene Schjerfbeck (1862-1946) Haavoittunut soturi hangella, 1880 39 x 59,5 cm, öljy kankaalle

Helene Schjerfbeckin Haavoittunut soturi on yhdistetty maalaushetken ajankohtaisiin tapahtumiin eli Venäjän-Turkin sotaan ja sodasta palanneisiin haavoittuneisiin Suomen kaartilaisiin. Teos ei liity suoraan mihinkään tiettyyn Runebergin runoon, mutta sen taustalla vaikuttaa vahvasti Runeberg-kultti.

Tunnelmaltaan intensiivinen, hyvin inhimillinen maalaus soveltuu täydellisesti runebergilaisen patriotismin ja isänmaan pyhyyden ilmentämiseen. Schjerfbeckin muut Runeberg-aiheiset teokset, Hauta Perhossa sekä Wilhelm von Schwerinin kuolema, todistelevat osaltaan nuoren Suomen menneisyyden tapahtumien yhdenvertaisuutta muiden kansakuntien urotekojen rinnalla.

Albert Edelfelt (1854-1905), Kuningas Fjalar kirjankansi, 1895

Albert Edelfelt (1854-1905), Kuningas Fjalar

Albert Edelfeltin kohtalonomainen sitoutuminen Runebergin aihemaailmaan oli ikään kuin ennalta määrättyä. Hänen kehittymisensä taiteilijana, jopa ihmisenä, nähtiin liittyvän juuri tähän suureen kansalliseen päämäärään, kansallisrunoilijan teosten kuvittamiseen.

Nuorukaisena tehty Jouluillan kuvitus vuonna 1876 avasi Edelfeltille Runebergin kuvamaailman, jonka laventamista hän jatkoi Kuningas Fjalarilla. Teoksen symboliikka pursuaa gööttiläisiä ihanteita, viikinkimystiikkaa ja muinaisskandinaaviutta. Liittyminen tarujen välityksellä pohjoismaiseen traditioon vahvisti omien kansallisten erityispiirteiden perustuksia.

August Malmström (1829-1901), Porilaisten marssi

August Malmström (1829-1901) Porilaisten marssi, 1883.

Tukholman Kuninkaallisen taideakatemian professori August Malmström tarttui Runebergin Vänrikkeihin perinpohjaisella otteella. Hän matkusteli Suomessa Vänrikkien oletetuilla tapahtumapaikoilla, luonnosteli "tyypillisiä" suomalaisia karaktäärejä ja teki laajoja tutkimuksia niin sota- kuin pukuhistoriastakin.

Kaikesta perusteellisuudesta huolimatta Malmströmin kuvituksia ei Suomessa pidetty riittävän "suomalaisina". Myös niiden taiteellista arvoa kritisoitiin voimakkaasti. Tuleva Vänrikki-kuvittaja Edelfelt arvosteli kollegaansa erityisen ankarasti kirjeessään äidilleen: "Olen katsellut Malmströmin häpeämättömiä kuvituksia Vänrikki Stooliin. Se antaa minulle rohkeutta tarttua jälleen työhön, sillä aina pystyn kuitenkin parempaan kuin ne - tai paremmin sanottuna, en koskaan voisi tehdä mitään niin hirvittävän typerää kuin ne."

Albert Edelfelt (1854-1905), Porilaisten marssi

Albert Edelfelt (1854-1905) Porilaisten marssi, 1900 hiili, vesiväri ja guassi paperille

Jo 11-vuotiaana Albert Edelfelt piirsi Vänrikki Stoolin tarinoiden innoittamia sotakuvia. Silti teoksen lopullinen kuvittaminen muodostui raskaaksi - toki rakkaaksikin - työksi. Vänrikkien miehinen maailma ja tapahtumien yksinkertaiset puitteet olivat vaikeita kuvattavia, ja työ vaati paljon aikaa. Lopullisessa teoksessa on yhteensä 120 kuvaa, 66 vinjettiä ja 55 koristeellista alkukirjainta.

Ensimmäiset Vänrikkien kuvitetut vihot otettiin vastaan varsin viileästi - niihin ladatut odotukset olivat saavuttamattomissa jopa Edelfeltille. Kuitenkin, kun koko teos valmistui vuonna 1900, nousivat sen kuvat kansalliskiihkoilijoiden ikoneiksi. Ne symboloivat antivenäläisyyttä Bobrikoffin valtakaudella ja helmikuun manifestin tunnelmissa. Edelfeltin Porilaisten marssi lienee tunnistetuimpia suomalaisia taideteoksia.

 

Ernst Josephson (1851-1906), Den döende krigaren

Ernst Josephson (1851-1906) Den döende krigaren, n.1900

Ruotsalaisen taiteilijan Ernst Josephsonin sairausaikanaan tekemiä kuvituksia Vänrikki Stoolin tarinoihin ei julkaistu hänen elinaikanaan. Tämän koulutetun historiamaalarin tuotanto alkoi hiipua 1800-luvun lopulla. Tutkijat ovat kuitenkin onnistuneet identifioimaan Runebergin innoittaman piirustussarjan niinkin myöhäiseksi kuin vuoden 1900 tienoille.

Ilmeisesti sekä August Malmströmin että Albert Edelfeltin Vänrikkien kuvituksista vaikutteita saaneet piirustukset ovat vaativia ja intensiivisiä, täynnä voimakkaita tunteita. Josephsonin Vänrikit korostavat Runebergin roolia yhteispohjoismaisena runoilijana.

Albert Edelfelt, Heinäkuun viides päivä, tussi paperille, 1900

Albert Edelfelt, Heinäkuun viides päivä

Runeberg oli Edelfeltien läheinen perhetuttu ja Vänrikkien tapahtumat sijoittuvat pitkälti Edelfeltin lapsuuden maisemiin. Tämä voimakas yhteys runoilijan, runojen ja taidemaalarin välillä teki Edelfeltin kuvituksista tekstille ja kirjan hengelle uskollisia pikkupiirteitä myöten.

Edelfeltin Heinäkuun viidennen päivän Saimaa-maisema on runebergiläisyyden ilmentymä, joka vakiinnutti ylhäältä nähdyn järvimaiseman kiistattomaksi kansallismaisemaksemme.



Robert Wilhelm Ekman (1808-1873), Kohtaus Hirvenhiihtäjistä

Robert Wilhelm Ekman (1808-1873) Kohtaus Hirvenhiihtäjistä, 1856 130 x 150 cm, öljy kankaalle

Palattuaan pitkiltä ulkomaanmatkoiltaan Suomeen R. W. Ekman piirsi ja maalasi runsaasti Runeberg-aiheita. Hän kuvitti Jouluiltaa, Kuningas Fjalaria, Hirvenhiihtäjiä sekä Vänrikkejä. Tätä 12 piirroksen sarjaa pidettiin kylläkin taiteellisesti aivan ala-arvoisena. Suurikokoinen maalaus Hirvenhiihtäjistä on tyypillistä romanttista kansanelämän kuvausta. Tuvassa on paljon väkeä, kaikki toimittavat puuhakkaasti asioitaan, voimakkaan äänten sorinan voi miltei kuulla.

Louis Sparre (1863-1964), kuvitusta Hirvenhiihtäjiin

Louis Sparre (1863-1964), kuvitusta Hirvenhiihtäjiin, 1891 tai 1892, tussi paperille, 24,2 x 31,8

Hyvin erilaisen tunnelman Hirvenhiihtäjistä luo ruotsalais-italialais-suomalaisen Louis Sparren pelkistetty piirros hirvimetsälle hiihtävistä miehistä. Lumisessa maisemassa pilkottaa vain muutama torppa taustalla, miehet puhelevat keskenään sujutellessaan suksillaan mäkeä alas. Tunnelma on odottava, hiljainen maisema tuntuu vaimentavan kaikki äänet.

Näillä kuvilla on ikäeroa 50 vuotta, ne esittävät kirjan eri kohtauksia ja tekniikoiltaan ne ovat aivan erilaiset. Yhtäläisyydet ovat kuitenkin mielenkiintoisia. Molemmat teokset kuvittavat Hirvenhiihtäjien tekstiä uskollisesti, eikä ole vaikeata tunnistaa tekstiä kuvien takana.

Toisaalta erityistä, itsestään selvää suomalaisuutta henkilöhahmoissa on vaikea huomata. Teokset voisivat hyvin esittää useammankin pohjoiseurooppalaisen maan talonpoikaistoa. Tässä Runebergin teosten uskollisen kuvittamisen ristiriita piileekin: jos alkuperäistä tekstiä haluaa noudattaa aivan tarkasti, pitäisikö kuvattavien henkilöiden, tapahtumapaikkojen ja maiseman olla tunnistettavan suomalaisia.

Mutta onko 1800-luvulla ollut vielä olemassa itsestään selvästi tunnistettavaa suomalaisuutta, ja miltä sellainen suomalaisuus silloin - ja nykyään - näyttäisi?

Runebergin teoksiin tehtyjä kirjankuvituksia
(Kuvitusvuosi, kuvitettu teos, sen ilmestymisvuosi, taiteilija)

1830	Dikter (1830)	B. A. Godenhjelm
1836	Hanna (1836)	P. A. Kruskopf
1862	Fänrik Ståls sägner (1848, 1860)	Carl Theodor Staaf
1869	Fänrik Ståls sägner (1848, 1860)	Robert Wilhelm Ekman
1876	Julkvällen (1841)	Albert Edelfelt
1879	Hanna (1836)	Jac. & Widolfa Ahrenberg
1883	Fänrik Ståls sägner (1848, 1860)	August Malmström
1884	Hauta Perhossa (1833)	Helene Schjerfbeck
1887	Idyll och epigram (1830,1833)	Hanna Frosterus (-Segerstråle)
1890	Julkvällen (1841)	Olle Hjortzberg
1892	Älgskyttarne (1832)	Louis Sparre
1895	Graven i Perho (1831)	August Malmström
1895	Kung Fjalar (1844)	Albert Edelfelt
1896	Hauta Perhossa (1833)	Helene Schjerfbeck (laajennettu)
1900	Fänrik Ståls sägner (1848,1860)	Albert Edelfelt
n. 1900	Fänrik Ståls sägner (1848,1860)	Ernst Josephson
1914	Älgskyttarne (1832)	Gunnar Hallström
1921	Legender (1843)	Bernhard Folkestad
1924	Nadescha (1841)	Henri Farge
1940	Vårt Land (1847)	Ernst Hansen
1940	Fänrik Ståls sägner (1848,1860)	Bertil Lybeck
1944	Jouluilta (1841)	Alf Danning
1947	Idyll och epigram (1830, 1833)	Björn Landström
1969	Dikt i urval	Magnus Hardeland
1985	Hanna (1836)	Gyulai Líviusz
1996	Ur Idyll och epigram	Viktor Andersson
2001	Hirvenhiihtäjät (1832)	Tauri Oksala
2001	Hanna (1836)	Tauri Oksala

Edellisten lisäksi maalauksia, piirroksia, veistoksia ja luonnoksia Runebergin tuotantoon liittyen mm.: R. W. Ekman, Anders Ekman, B. A. Godenhjelm, Helene Schjerfbeck, Ville Vallgren, Walter Runeberg, Sigurd Wetterhoff-Asp.

lue lisää -> Runeberg-salin hiilipiirustukset ja öljyvärityö

Kirjallisuutta

Ahrenberg, Jac., J. L. Runeberg i den bildande konsten. Johan Ludvig Runebergs hundraårsminne. Festskrift den 5 februari 1904. Helsingfors 1904.

Evers, Knut, Ernst Josephson och Fänrik Stål. Stockholm 1990.

Hamberg, Lars, Runebergin kuvittajat. Bibliophilos, 1961. Helsinki 1961.

Hirn, Yrjö, Runeberg-gestalten. Helsingfors 1942.

Hämäläinen-Forslund, Pirjo, Seitsemän tietä taiteeseen. Maalareiden kehityskertomuksia. Porvoo 1994.

Klinge, Matti, Kaukana ja kotona. Helsinki 1997.

Lukkarinen, Ville, Albert Edelfelt ja Runebergin Vänrikki Stoolin tarinat: pois mielist' ei se päivä jää. Albert Edelfelt och Runebergs Fänrik Ståls sägner: ej glöms i tiders tid den dag. Helsinki 1996.

Pitkänen, Maritta, Tamminen Marketta (toim.), Albert Edelfelt ja Vänrikki Stoolin tarinat. Mänttä 1998.

Sederholm, Helena et al. (toim.), Pinx.: maalaustaide Suomessa. I. Suuria kertomuksia. Espoo 2001.

 

Liisa Suvikumpu

<Takaisin