Helmikuun 20.
päivä 1815 kirjattiin J.
L. Runeberg Vaasan triviaalikoulun
toiselle luokalle. Hän oli aloittanut
koulunkäyntinsä vuonna 1812
Oulussa, mutta opinnot keskeytyivät,
kun setä, tullinhoitaja Anton
Ludvig Runeberg, joka oli ottanut
veljenpoikansa vastuulleen, kuoli
vuonna 1814. Tämän jälkeen
Johan Ludvig oleskeli kotona Pietarsaaressa
kunnes aloitti koulunkäyntinsä
Vaasassa. Tullessaan
Vaasaan Johan Ludvig oli juuri täyttänyt
11 vuotta. Kuten muissakin triviaalikouluissa
olivat luokat täällä
kaksivuotisia. Johan Ludvig hyppäsi
yli osan toista luokkaa ja vuonna
1816 hänet siirrettiin kolmannelle
luokalle. Kahden vuoden kuluttua hän
oli kypsä konrehtorin luokalle.
Vuonna 1820 Johan Ludvigista tuli
ylimmän eli rehtorin luokan oppilas
ja kesällä 1822 hän
valmistui jatko-opintojen kannalta
hyvin arvosanoin. Hän oli luokkansa
primus kolmannelta luokalta kouluajan
loppuun saakka. Paras aine oli latinankieli. Koulunkäyntiin
ja toverielämään vaikutti
se, että monet oppilaista tulivat
muilta seuduilta. J. E. Strömborg
kertoo kirjassaan Biografiska anteckningar
(suom. Muistoonkirjoituksia Johan
Ludvig Runebergin elämäkerrasta)
suuren joukon kaskuja, joissa on mielenkiintoisia
väläyksiä tuon ajan
koulu- ja koulupoikien elämästä.
Ne antavat kuitenkin turhankin positiivisen
ja aivan liian ihailevan kuvan kekseliäästä
ja aktiivisesta Johan Ludvig - koulupojasta.
Runeberg oli itse kertonut suurimman
osan kaskuista elämäkertansa
kirjoittajalle. Aktiivisen
toverielämän ohessa Johan
Ludvig seurusteli myös muutamien
vaasalaisperheiden kanssa, joten hänellä
oli mahdollisuus osallistua myös
säädyllisempään
seuraelämään ja tutustua
viimeisimpään, varsinkin
ruotsalaiseen kirjalliseen kehitykseen.
Sunnuntaipäivällistä
hän nautti yleensä sukulaisensa,
Vaasan kirkkoherra Johan Tengströmin
kodissa. Toverielämä
mahdollisti myös hedelmällisten
ja pysyvien ystävyyssuhteiden
luomisen. Niinpä Johan Ludvig
tuli viettäneeksi antoisia loma-aikoja
Kurténin veljesten kodissa
Kruunupyyssä. Varsinkin sen jälkeen
kun kappalaisentytär Fredrika
"Frigga" Juvelius, Johan Ludvigin
nuoruudenihastus Vaasan vuosilta,
muutti perheineen Kruunupyyhyn, löytyi
tietenkin useitakin syitä vierailla
loma-aikoina kyseisellä seudulla. Johan
Ludvigin Vaasan vuodet päättyivät
loppututkintoon kesällä
1822 ja Turun akatemiassa odotti uusi
maailma.