Runeberg
saapui alkukesästä 1825 Ruovedelle kapteeni
af Enehjelmin lasten kotiopettajaksi.Kapteeni af
Enehjelm oli ostanut Ruoveden keskustassa sijaitsevan
Ritoniemen kartanon, jonne perhe oli muuttanut Saarijärveltä
jo aiemmin keväällä.
Ruoveden ajasta tulikin Runebergille
yksi tärkeimmistä innoittajista. Hän
tapasi Ruovedellä useita Suomen sodan veteraaneja,
jotka kertoivat hänelle sodan tapahtumista.
Erityisen tärkeä osuus oli vänrikki
A.F.Pelanderilla, joka asui Ritoniemessä. Hänen
katsotaankin olevan vänrikki Stoolin esikuva.
Ruoveden ajan innoittamana syntyi Runebergiltä
eeppinen runo Älgdjur vuonna 1826 ja myöhemmin
hän käsitteli samaista aihetta Hirvenhiihtäjät-teoksessaan
(ilm. 1832).
Ruovedellä Runeberg
koki pohjoishämäläisen kesän
kaikessa kauneudessaan, vaelteli metsissä,
metsästi ja kävi retkillä Näsijärven
saarissa. Useat tutkijat ovatkin arvioineet erityisesti
Saarijärven ja Ruoveden aikojen merkinneen
alkusysäystä Runebergin koko myöhemmälle
tuotannolle. Ruovedeltä Runeberg poistui alkuvuodesta
1826 jatkamaan opintojaan Turun Yliopistoon.
Ruoveden
kirkonkylästä pohjoiseen päin Näsijärven
rantamilla sijaitsee maikailunähtävyytenäkin
tunnettu Runebergin
lähde. Lähde ja sen ympäristö
on rauhoitettu luonnosuojelulain nojalla. Vehmas
ympäristö ja lähteen hyvänmakuinen
vesi houkutteli jo 1800-luvulla väkeä
lähteelle. Runeberginkin kerrotaan usein suunnanneen
kulkunsa lähteelle. Ehkäpä juuri
tätä lähdettä muistellessa Runeberg
kirjoitti sanat:"Sua lähde kaunis katselen...".
Ruovedellä on tullut jo perinteeksi järjestää
joka vuosi heinäkuun viides päivä
"Lähteellä-tapahtuma".
Ruoveden kirkkopuistossa paljastettiin
vuonna 1954 muistomerkki, jossa on Heikki Varjan
tekemä reliefi nuoresta Runebergistä.
Patsaan jalustaa kiertävät Runebergin
tekstit. Samaan aikaan paljastettiin Ritoniemen
pirttirakennuksen seinässä oleva muistolaatta. Ritoniemen
päärakennuksen keskiosa on 1700-luvulta.
Nykyisen asunsa päärakennus sai 1850-luvulla.
Punainen pirttirakennus on 1700- luvulta. Nykyisen
muotonsa laajennuksineen rakennus sai vuonna 1914.
Ritoniemen kartano on yksityisomistuksessa. Pirttirakennuksessa
Ritoniemen tilayhtymä ja Ruoveden kunta ovat
järjestäneet kesäisin Runeberg-aiheisia
näyttelyitä ja tapahtumia.