Joutsen (Svanen)

Nyt illan ruskoon, auermaan,
on lento joutsenen.
Se laskee virran hopeaan
ja laulaa, auvoinen.


Se lauluin kiittää Pohjolaa;
sen taivas kaunis on,
yökausin päivä unohtaa
voi levon tuokion.


On varjot syvät, tummuneet
sen leppäin, koivujen,
ja säteet kultaa lahden veet,
on aalto vilpoinen.


On sille siellä ihanaa,
kun löytää rakkaimman;
se rakkauden on synnyinmaa,
se sinne kaipaahan.


Sen laulu laineikoilta soi,
ylistys koruton;
pian rakkaan kanssa unelmoi,
ja tässä laulu on:


Ei tosin elos unelma
vie vuosisadan taa,
vaan lauloit Suomen virroilla,
sait keväin rakastaa.


(suom. Tarmo Manelius)



Joutsen (Svanen)

Halk' illan ruskon auermaan
käy lento joutsenen.
Se laskee lahden hopeaan
ja soutaa laulellen.
Se lauloi: "Auvo taivainen
on armas Suomenmaa,
sen päivä mennä levollen,
yökaudet unhoittaa.

Ja varjon siellä runsahan
luo koivut tuuheat.
On kultaa peili lahdelman
ja aallot vilppahat.
Sen onni ompi kallehin,
ken siellä rakastaa.
Sielt' usko ompi syntyisin,
se sinne kaihoaa."

Niin kaikui laulu kiitäen
yl' aaltoin siintäväin,
ja joutsen armaan rinnallen
nyt souti, lauloi näin:
"Vaik' on sun elos unelma
niin lyhyt, riittää se;
sä lemmit Suomen lahdella,
sä lauloit Suomelle.


(suom. Yrjö Veijola)



<Takaisin