Lähteellä (Vid en källa)

Jään luokses, lähde, katsellen,
kun pilvet vaeltaa,
kuin johtais käsi salaa sen,
ne aaltos heijastaa.


Ja pilvi tuolla hymyää
kuin ruusu nupussaan.
Hyvästit jätti, häviää,
ei palaa milloinkaan.


Taas toinen, hohtavampi on,
ja jälleen välkkyy nyt.
Kuin muut se viipyi tuokion,
on kohta häipynyt!


On yksi taas! - Ei pakene,
se hiljaa kulkuun jää;
vaan synkeä on pilvi se,
ja sinut pimentää.


Näin sinuun katson, miettien
myös omaa sieluain,
niin moni pilvi kultainen
sen hyvästeli vain,


ja moni synkkä pilvi toi
yön sieluun varjoineen,
ja saapui nopeasti, oi,
mut lähti verkalleen!


Ne kuinka tuuli toi ja vei,
ne tunsin tosiaan,
kun sielun peiliin jäänyt ei
kuin tyhjät pilvet vaan.


Ja silti valot varjot nuo
ne peiliis kuvastaa.
Oi, milloin päättyy leikkis tuo
ja aaltos rauhan saa?


(suom. Tarmo Manelius)



Lähteellä (Vid en källa)

Suo lähde kaunis katselen
likeltä vettesi,
kuin pilven varjot vaeltavat
kuvastimessasi.


Kah tuoll' on pilvi loistava,
ihana kaunoinen;
jo lähti pois pakenemaan -
hyvästi varjonen!


Taas tuossa toinen kullallan
kuvoaa taivahan;
se ei pitemp' - iällinen
jo lähti matkahan.


Kah vielä muuan hirviä
hias kulullehen;
voi siirtyisitkö sievemmin
jälestä toisien!


Vain näitä katsellessani
mä muistan mieltäni,
kuin monta kullan loistoa
jo siirtyi siltäkin.


Kuin pilvet paksut, synkiät,
sitäi' pimittivät,
yhtäkkiähän nousivat
hitaasti lähtivät.


Vaan jospa kuinkin kulkivat,
ne eivät outoja:
ne tyhjiä kuvaamia
ja pilven varjoja.


Ne mieli raukan kuitenki
moneksi muuttavat;
voi koskastapa varjojen
valehet loppuvat!


(suom. Elias Lönnrot)



Lähteellä (Vid en källa)

Sua, lähde kaunis, katselen
likellä vettäsi,
kuin pilven varjot vaeltavat
kuvastimessasi.


Kas, tuol on pilvi loistava,
ihana, kaunoinen;
jo lähti pois pakenemaan -
hyvästi, varjoinen.


Mä näitä nähden aattelen
mun omaa sieluain.
Niin moni pilvi kultainen
noin senkin jätti vain.


(suom. Elias Lönnrot säkeet 1-2, P.J. Hannikainen säe 3)



<Takaisin