Sotilaspoika -- isänmaallisuus 2000-luvulla

Linkit:
Kirjeet
Sotilaspoika-runo
Selityksiä storyline-suunnitelmaan

Runebergin merkkipäivän kunniaksi olemme luoneet "Sotilaspoika"-runon pohjalta storyline-juonikertomuksen, jonka aiheena on suomalainen isänmaallisuus 2000-luvulla. Aihe ei ole sattumanvarainen, vaan olemme valinneet sen tietoisesti täyttääksemme nykyisessä opetuksessa olevan aukon. Jos sanat kansallisylpeys, kansallisuus, isänmaa, isänmaanystävä esitetään väärin tai varomattomasti, niitä pidetään helposti yltiöisänmaallisina. Silloin niille riittäisi opetuksessa vain sivujuonne. Toisaalta voidaan ajatella, että nämä aiheet liittyvät vain muutamaan juhlapäivään vuodessa. Meidän mielestämme kansallisuutta ja identiteettiä koskevia kysymyksiä voi kuitenkin ottaa esille paljon enemmän myös "tavallisessa" opetuksessa, ja sen voi tehdä mm. Runebergin ja hänen Sotilaspoika-runonsa avulla.

Toivomme että oppilaat voivat "Sotilaspoikaa" työstämällä tutustua erilaisiin käsitteisiin, kuten isänmaallisuuteen, kansallisuuteen, sotaan, kuolemaan, suruun, sukulaisuuteen, täysi-ikäisyyteen, valintoihin, sankaruuteen ja kulttuuri-identiteettiin, ja pohtia niiden merkitystä. Työmenetelmät ja avainkysymykset ovat ehdotuksia, ja ne samoin kuin kaikki valmiit suunnitelmat on tarkoitettu nimenomaan ehdotuksiksi. Sen joka haluaa käyttää aineistoamme, kannattaa soveltaa käsittelytaso ja harjoitukset omalle luokalleen sopivaksi. Haluamme kuitenkin antaa evästykseksi muutaman yleisen ohjeen.

"Sotilaspoika" on juonikertomus, jonka perussävy on vakava. Monissa prosessin aikana käytettävissä harjoituksissa voi käyttää komiikkaa, mutta opettajan on syytä huolehtia, että pohjalla oleva vakavuus säilyy. Jos käsittely jää kepeäksi pintatason keskusteluksi ja leikkisiksi draamaharjoituksiksi, kysymykset eivät pian enää kosketa osanottajia. Silloin yksi storylinen peruspilareista murenee.

Jotta aiheen vakavuus säilyisi, opettajan on syytä korostaa esteettistä ilmaisua niin draamatehtävissä kuin muissakin. Storylinen kaikille aineksille on annettava niin suuri arvo kuin olosuhteet sallivat. Kansallisromanttinen tai uudempi elokuvamusiikki sopii hyvin sekä työstämiseen että esityksiin.

Jos voit, käytä näyttämövalaistusta! Mutta ennen kaikkea: arvosta kaikkia suorituksia osoittamalla niille todellista hyväksyntää opettajana ja ohjaajana.


Anette Berglund & Jonas Sonntag


<Takaisin