Tutustu
kotiin!
Tarinoita kodin esineistä
ja Runebergien perheen elämästä.
J.L. Runebergin
koti avattiin yleisölle vain
kolme vuotta runoilijan kuoleman
jälkeen vuonna 1880. Runebergin
asema aikalaistensa keskuudessa
takasi sen, että perheestä
tiedetään paljon. Heidän
käyttämänsä
esineet ovat säilyneet kauppakuitteja
ja Fredrikan keskeneräistä
sukankudinta myöten.
Kodin
esineet ja lainaukset Fredrikan
Runebergin kirjeistä ja muistiinpanoista
tutustuttavat perheen elämään.
Niiden välityksellä saamme
tietää muun muassa siitä,
millaista oli elää puolison
kanssa, joka oli yksi aikansa suurimpia
julkkiksia.
Museoajalla otetut valokuvat kertovat
puolestaan hienovaraisista interiöörin
muutoksista aikojen kuluessa. Kasvit
kasvavat, sohvan päälliset
kuluvat, esineet vaihtavat paikkaa,
lattia väriä. Museon staattisuus
onkin illuusiota.